YHDISTYKSEN VIIDES VUOSIKYMMEN 2015-2025
Viides vuosikymmen oli tapahtumarikas, toiminnaltaan vilkas eikä
muutoksiltakaan vältytty.
Toiminta oli perinteistä: kuulolähipalvelua, tiedottamista, vaikuttamista,
varainhankintaa, koulutusta ja virkistystoimintaa. Koronaepidemia v. 2020–
2021 aiheutti paljon harmia ja lisätyötä, kun tilaisuuksia ja retkiä jouduttiin
peruuttamaan.
KUULOLÄHIPALVELU
Kuulolähipalvelu on meidän tärkein toimintamuotomme. Tunneilla
kuulovammaisia opastetaan kuulokojeen käytössä ja huollossa, annetaan
tietoa muista apuvälineistä, neuvotaan niiden hankkimisessa, ohjataan
lääkäriin tai kojekorjauksiin. Vertaistukea. Apuvälineitten käytön neuvontaa
annetaan tarvittaessa myös asiakkaan kotona. Kuulopalvelu on maksutonta
ja kaikille avointa.
Järjestämme alueemme kaikissa kunnissa KLP-tunteja. Keravalla ja
Järvenpäässä kahdessa paikassa, Tuusulassa neljässä paikassa
Nurmijärvellä, Klaukkalassa, Rajamäellä sekä Sipoossa.
Tällä hetkellä KLP-neuvojamme ovat Raili Aho, Ari ja Pirjo Haapanen, Maarit
Honkanen, Elsa Ketola, Raija Lehikoinen, Jaana Leinonen, Risto Pietilä, Aija
Silenius, Olavi Taipale sekä Arja ja Juhani Virolainen.
Kuuloliiton Kuuloauto oli v. 2016 ensimmäistä kertaa käytössä ja tekemässä
kuulotestejä. Sen jälkeen Kuuloauto on vieraillut alueemme kunnissa
vuosittain, poikkeuksena korona-aika.
VAIKUTTAMINEN
Yhdistyksemme keskeinen vaikuttamiskanava on vammaisneuvostot. Meillä
on ollut edustajat toiminta-alueemme kunnissa. Tällä hetkellä meillä on
edustajina Tuula Aavamäki Keravalla varsinaisena jäsenenä,
varajäsenenä Arja Virolainen, Maarit Honkanen Järvenpäässä varsinaisena
jäsenenä ja Jaana Leinonen varajäsenenä, Tuusulassa Timo Kalpio
varsinaisena jäsenenä, Raija Lehikoinen varajäsenenä sekä Sipoossa Rosita
Gustafsson-Nyman varsinaisena jäsen. Nurmijärvellä ei ole edustajaa.
Olemme jatkaneet aktiivista vaikuttamista palveluntuottajiin ja julkisiin
tahoihin, jotta huonokuuloisten mahdollisuus osallistua ja saada
yhdenvertaista palvelua paranisivat.
Olemme antaneet koulutusta Nurmijärven, Järvenpään ja Tuusulan
lähihoitajaopiskelijoille sekä Sipoon kotihoidon henkilökunnalle
kuulovammaisten kanssa kommunikoinnista, kuulokojeista, apuvälineistä ja
muusta kuuloon liittyvistä asioista.
2
Vapaaehtoisten resurssien mukaan olemme käyneet eri yhdistyksissä
kertomassa kuuloasioista.
Vuoden 2023 alussa aloittivat Hyvinvointialueet. Toimialueellamme on kolme
hyvinvointialuetta: Keusote, VaKe ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue. Olemme
pitäneet näihin yhteyttä ja kertoneet toiminnastamme.
JÄSENISTÖ
Jäsenmäärämme on ollut kasvussa ja vuonna 2017 olimme jäsenmäärältään
Kuuloliiton suurin yhdistys, 873 jäsentä ja pari vuotta myöhemmin
yhdistyksessämme oli jo yli tuhat jäsentä - 1028 tarkalleen.
Vuodenvaihteessa 2024–2025 keravalaisia oli 306, tuusulalaisia 221,
järvenpääläisiä 208, nurmijärveläisiä 125, sipoolaisia 35. Muualta oli 62.
Jäsenmäärään on tullut vuoden aikana vähennystä niin, että nyt jäseniä on
924.
VIRKISTYS
Ei pelkästään Kuulopalvelutuntien ansiosta jäsenmäärä ole lisääntynyt. Meillä
on ollut tehokasta tiedottamista ja henkilöt ovat kiinnostuneet
toiminnastamme ja runsaasta tapahtumatarjonnasta. Kuuloilloissa vieraina on
ollut eri alojen asiantuntijoita. Vuosittain olemme tehneet useita retkiä sekä
kotimaassa että vierailla mailla Karjalassa, Virossa, Latviassa, Visbyssä -
risteillen tai bussilla reissaten. Olemme viettäneet mm. laskiaisriehoja, talven
tappajaisia, peli-iltoja, vapun jatkoja tai etkoja, pikkujouluja, tansseja sekä
käyneet lukuisissa konserteissa ja teattereissa.
Liikuntaakin on harrastettu: bocciaa, keilausta, tuolijoogaa ja frisbeegolfia.
Järjestöyhteistyönä tarjolla on ollut myös muunlaista liikuntaa.
TIEDOTTAMINEN
Tiedottaminen hoituu pitkälti oman Kuulolla-lehden kautta. Lehti ilmestyy 4
kertaa vuosittain ja painos on 1000 kpl. Se postitetaan jäsenille ja jaetaan
mm. kirjastoihin, laitoksiin ja useille tahoille. Lehteä toimittavat Kaisa Venho ja
kulloinenkin puheenjohtaja, tänä vuosikymmenenä Olavi Taipale, Ari
Haapanen, Riitta Raasakka ja viimeisimpänä Suvi Laurila.
Samoin Yhdistysesitettä jaetaan useissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Esitteessä kerrotaan lyhyesti toiminnastamme tekstein ja kuvien kera.
Yhdistyksellä on omat Facebook-sivunsa
(facebook.com/keskiuudenmaan.kuulo), jota on ylläpitänyt Jorma Räikkönen,
Petri Virolainen ja Suvi Laurila. Yhdistyksellä on ollut omat kotisivut
www.keskiuudenmaankuulo.fi jo vuodesta 2008. Niitä uudistettiin v. 2024 ja
kehitystyö jatkuu edelleen. Työryhmässä on ollut Kaisa Venho, Tuula
Aavamäki, Suvi Laurila ja Petri Virolainen.
3
Uusin tiedon välityskanava on Lähellä.fi-sivusto, jonka parissa Suvi Laurila on
tehnyt töitä. Kaikista tilaisuuksistamme ilmoitamme myös Keski-Uusimaa
lehden yhdistyspalstalla.
KURSSIT JA KOULUTUS
Viitotun puheen opetusta on järjestetty Tuusulassa, Keravalla ja
Järvenpäässä. Kuulokojekoulu-tilaisuuksia on järjestetty useita. Jäsenet
saavat henkilökohtaista neuvontaa kuulokojeensa käytössä. Yhdistyksen
jäsenet, lähinnä vapaaehtoistyötä tekevät sekä hallituksen jäsenet ovat
osallistuneet Kuuloliiton järjestämiin koulutuksiin ja infotilaisuuksiin.
Yhdistysavaimen järjestämään Kotisivu-koulutukseen osallistuivat kotisivujen
tekijät.
TOIMITILAT
Yhdistyksellä ei ole omia toimitiloja, mutta toimialueemme kunnista on
kuitenkin aina löytynyt tilat yhdistyksen käyttöön. Järvenpäässä on käytetty
Myllytien työ- ja toimintakeskuksen tiloja, Keravalla Viertolan tiloja,
Tuusulassa Mäntymäen tiloja, Nurmijärvellä valtuustosalia ja Sipoossa
kirjastoa. Mäntymäestä on saatu myös kaksi lukollista kaappia. Isokokoisia
tarvikkeitamme (kuten teltta) varten olemme lisäksi vuokranneet
varastokoppia.
KIRJANPITO
Suuri muutos tapahtui kirjanpidon myötä. Pitkäaikainen kirjanpitäjämme
Anna-Liisa Lampio kuoli helmikuussa 2024 ja niin jouduimme etsimään uuden
kirjanpitäjän. Kirjanpito siirrettiin tilitoimiston hoidettavaksi ja siirryttiin
sähköisen taloushallinnon käyttöönottoon.
VARAINHANKINTA
Varoja tarvitaan toiminnan pyörittämiseen. Varainhankinta on ollut perinteistä.
Jäsenmaksut, paristomyynti, PieniEle-vaalikeräykset, myyjäiset ja arpajaiset.
Jäsenmaksut ovat olleet ajalla 2016–2018 22 €, 2019–2023 23 € ja 2024–
2025 25 €.
Avustuksia kunnilta olemme saaneet vaihtelevasti. Hyvinvointialueiden myötä
avustusten hakeminen on hankaloitunut. Avustukset haetaan sähköisesti ja
hakuajat ovat eri aikoina eri sotealueilla. Lisäksi olemme saaneet avustuksia
Saara Kivirannan Säätiöltä Kuulolla-lehden painatuskuluihin, Kuulon Tuelta
joinakin vuosina KLP:n matkakuluihin sekä Kuuloliitolta.
Keskimäärin yhdistyksen toimintakulut ovat olleet 32000 €
4
Puheenjohtaja: Olavi Taipale 2016–2022, Ari Haapanen 2023–2024, Riitta
Raasakka 1.1.2025- 23.5.2025, Suvi Laurila 14.10.2025 -31.12.2025
Varapj: Jorma Räikkönen 2016–2018, Ari Haapanen 2018–2022, Veikko
Vainio 2023-24.7.2024, Jari Alatalo 25.7.2024-31.12.2025. Sihteeri: Arja
Virolainen 2016–2025, sairauslomalla 2024, sijaisena Suvi Laurila,
rahastonhoitaja: Kaisa Venho 2016–2025, jäsenkirjuri: Olavi Taipale 2016–
2022, Tuula Aavamäki 2023–2025. Kirjanpitäjä: Anna-Liisa Lampio 2016–
2024, Economista Yrityspalvelut 2024–2025 Muita hallituksen varsinaisia
jäseniä: Raija Lehikoinen 2016–2025, Kaisa Venho 2016–2024, Erkki Jokela
2016–2018, Arvo Taskinen 2016–2018, Erkki Jokela 2016–2018, Maarit
Honkanen 2019–2025, Tuula Aavamäki 2024–2025, Jari Alatalo 2024–2025
ja Raisa Karhapää 2025. Varajäsenet: Tarja Uusitalo 2016–2018, Ari
Haapanen 2016–2018, Hilma Koskela 2016–2021, Erkki Jokela 2019–2020,
Lea Heino 2019–2020, 2022, Kari Ahola 2021–2022, Veikko Vainio 2021–
2022, Tuula Aavamäki 2022–2023, Raisa Karhapää 2023–2024, Soile Alho
2023, Suvi Laurila 2024–14.10.2025, Kaisa Venho 2025. Monilla heistä
luottamustehtävät ovat toki kestäneet pidempääkin, tässä on tosiaan listattu
vain viimeisimmän vuosikymmenen tiedot.
Ansiomerkit ajalla 2016-2025: v. 2017: kultainen merkki Kaisa Venho,
hopeiset merkit Raija Lehikoinen ja Olavi Taipale Ansiomerkit v. 2018:
kultainen merkki Hilma Koskela, pronssiset merkit Erkki Jokela ja Jorma
Räikkönen Ansiomerkit v.2020: kultainen merkki Olavi Taipale, hopeinen
merkki Riitta Siikjärvi, pronssiset merkit Arja Virolainen, Risto Pietilä ja Maarit
Honkanen Ansiomerkit v. 2025: kultaiset merkit Tuula Aavamäki ja Ari
Haapanen, hopeiset merkit Risto Pietilä, Arja Virolainen ja Maarit Honkanen,
pronssiset merkit Päivi Mäntynen, Kaarina Vatanen, Juhani Virolainen ja Petri
Virolainen.
Syyskokous v. 2025 nimesi hallituksen ehdotuksesta kunniapuheenjohtajaksi
Olavi Taipaleen, ollut yhdistyksemme puheenjohtajana 14 vuotta ja
kunniajäseniksi Raili Ahon ja Elsa Ketolan kuulolähipalvelun pioneerityöstä.
Kaisa Venho